Crippled Black Phoenix – (Mankind) The Crafty Ape

Cool Green Records, 2012

Brittiläinen Crippled Black Phoenix on siitä mielenkiintoinen bändi, että se on onnistunut kehittämään soundiaan musiikillisesti ensimmäisestä levystään lähtien, vaikka olikin pitkään vain sivuprojekti useimmille jäsenilleen. Nykyään poppoon selkäranka, mm. Electric Wizardista ja Iron Monkeystä aiemmin tuttu Justin Greaves keskittyy suurimmaksi osaksi Crippled Black Phoenixiin, ja sen kyllä huomaa. Greaves on vienyt bändin uudelle evoluution asteelle, ja entinen sivuprojekti on kasvanut varsinaiseksi post-rockin hikariksi.

(Mankind) The Crafty Ape on 15 biisin ja lähes 90 minuutin mittainen neoprogejärkäle, joka on jaettu kolmeen toisistaan tunnelmalta ja tyyliltä poikkeavaan osioon kahdelle levylle. Aiemmilta levyiltä tuttuun tapaansa CBP ei anna musiikkityylien rajoittaa ulosantiaan, vaan yhtye muodostaa varsinaisen genresulatusuunin lopputuloksen ollessa sivaltavan terävä, eri sävyjen kauniisti yhteen nivoutunut kokonaisuus niin lyyrisesti, soundillisesti kuin musiikillisestikin. Bändi on panostanut erityisesti soundeihin tätä levyä varten ja äänimaailma onkin muhkeampi kuin edellisillä levyillä on koskaan kuultu.

Levyn ensimmäinen osio kuljettaa kuuntelijan 40 vuoden taakse psykedeelisen rokin kultakaudelle. Yhteneväisyyksiä löytyy erityisesti Pink Floydiin. Vaikka olenkin juuri tämän tyylisen musiikin suuri ystävä, joudun antamaan pientä miinusta siitä, sillä varsinkin biisi ”(In the Yonder Marsh)” sai minut vavahtumaan hereille aikamatkaltani ja tarkistamaan, ettei soittimessani sittenkin soinut Dark Side of The Moon. Sinänsä Pink Floyd -maalailut kuitenkin sopivat saumattomasti kokonaisuuteen, joten voin antaa hieman liian ilmeiset yhteneväisyydet anteeksi CBP:lle.

Toinen osa starttaa vauhdikkaasti biisillä Laying Traps kitaran ja rumpujen kirjaimellisesti säpsäyttäen hereille ensimmäisen osion Pink Floyd -himmailun jälkeen. Tempo, tyyli ja tunnelma vaihtuvat täysin luoden mielikuvan eteenpäin vyöryvästä tuomiopäivän koneistosta. Perkussiot pääsevät tässä kohtaa toden teolla esille. Seuraavassa biisissä Born in a Hurricane kuvioon astuvat vielä torvisoittimet ja tunnelma muuttuu taas, jazzahtavaksi tällä kertaa. Release the Clowns tuo soppaan mukaan vielä naisvokaalit ja blueskitarasoolon. (What?) päättää levyn dramatiikkaosuuden puolentoista minuutin banjotilutteluun pohjustaen kolmannen osuuden taas täyskäännöksen tekevää äänimaailmaa.

A Suggestion (Not a Very Nice One) kuulostaa alkuun puhdasveriseltä blues-biisiltä, ja sitä se myös on loppuun asti. Tästä eteenpäin lillutaan hitaasti kohti edessä odottavaa tuhoa syvissä, sykähdyttävän kauniissa pikimustissa vesissä. Rauhallinen tempo, Miriam Wolfin ja Matt Simpkinin kyyneleet silmiin tuova duetto ja piano sekä sello rakentavat tietä levyn huippukohdalle, viimeiselle raidalle Faced With Complete Failure, Utter Defiance Is the Only Response. Tuomiopäivän rummut astuvat taas kuvioon ja kaikki toivo on mennyttä.

(Mankind) The Crafty Apessa on kunnon tarinan lailla on selkeä alku, huippu ja loppu. Crippled Black Phoenixin tyyliyhdistely toimii moitteettomasti ja onnistuu luomaan jo muutamaan kertaan käytetyistä kierrätyselementeistä jotain kaunista ja raikasta. Kyseessä on melko varmasti yksi tämän vuoden onnistuneimmista julkaisuista, vaikka alkuvuotta eletäänkin.

4,5/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista