Conner Youngblood ensivisiitille Suomeen

Yhdysvaltalainen indie-muusikko ja multi-instrumentalisti Conner Youngblood saapuu keväällä ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Torstaina 12. toukokuuta Helsingissä Bar Loosessa toteutuvan konsertin ohjelmiston täydentää debyyttialbumiaan valmisteleva Leo.

Dallasissa kasvanut, Yalen yliopistossa opiskellut ja lopulta muusikoksi Nashvilleen päätynyt Conner Youngblood on monipuolisista musiikkigenreistä innoitusta hakeva monilahjakkuus. Artisti soittaa levyllään yli 30 instrumenttia, jonka lisäksi hän vastaa myös levyjensä tuotannosta. Conner Youngbloodin esikoisalbumi ”Sketches” (2012) sekä blogihehkusta ja korkeita sijoituksia HypeMachinessa kerännyt ep-julkaisu ”Confidence” (2014) saivat jatkoa viime syksynä ilmestyneen ”The Generation of Lift” -levyn myötä. Lyhyessä ajassa miljoonia Spotify-streameja keränneeltä julkaisulta löytyy myös Suomi-teemainen kappale ”The Birds of Finland”. Tulevalla Euroopan-kiertueellaan artisti jakaa esiintymislavoja esimerkiksi Provinssiin saapuvan norjalaismuusikko Auroran kanssa.

Illan avaa Face of God -yhtyeestä soolouralle siirtynyt helsinkiläismuusikko Leo, jonka esikoisjulkaisu ilmestyy kevään aikana. Hiljattain levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa tehneen artistin tuotannossa suomalainen melankolia yhdistyy pop/rock/elektro-vaikutteisiin.

KEIKKA
To 12.5.2016 Helsinki, Bar Loose +Leo

LIPUT
– ennakkoon Tiketistä alk. 8,50 EUR
– ovelta 9 EUR