◦ Värinää     

Värinää aaltoilee valtavirran ulkopuolella. Toisin sanoen tänne painottuu Noise.fi:n “indiempi” sisältö.

Swans-vokalisti Michael Gira Folks-festareiden pääesiintyjäksi

girapromo

Viime vuonna comebackin tehneen ja toukokuussa myös Suomessa vierailleen Swans-yhtyeen vokalisti Michael Girasaapuu keväällä Helsinkiin. Akustisen soolokonsertin soittava yhdysvaltalaisartisti nähdään lauantaina 21. huhtikuuta Korjaamolla Folks-Festareiden pääesiintyjänä. Vuonna 1982 perustettu Swans on yksi merkittävimmistä newyorkilaisista vaihtoehtoyhtyeistä, ja kokoonpanolla on ollut mittaamaton…

Kokeellisen elektronisen musiikin legenda Nurse With Wound saapuu Suomeen

nursewithwound

Kokeellisen elektronisen musiikin ja surrealismin mestari Steven Stapleton eli Nurse With Wound saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Lähes 35 vuoden uran tehnyt arvostettu brittiartisti konsertoi Helsingissä Savoy-teatterissa sunnuntaina 20. toukokuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupalveluun maanantaina 20. helmikuuta. Vuonna 1978 triona…

Black Twig : Paper Trees (2012) – Voimaa ei vältellä, pehmeyttä ei pelätä

black twig

Black Twig : Paper Trees (2012, Soliti) Kotimaisen rockin kansainvälisestä vientipotentiaalista on jauhettu jo kyllästymiseen asti päähuomion keskityttyä liikaakin kaupalliseen, popimpaan raskaaseen rockiin. Harva musiikinkuluttaja tulee ajatelleeksi, kuinka paljon erinomaisia, kansainväliseen menestymiseen tarvittavilla eväillä varustettuja yhtyeitä operoi maamme pienissä indie-skeneissä. Pääkaupunkiseudulla…

G-ODD – Code To Rebuilding Machinery (2011)

120211_godd

G-ODD – Code To Rebuilding Machinery (2011, omakustanne) Elektronisen musiikin ihmemaahan jo muinoin vuonna 2008 eksynyt G-ODD on melkoinen tapaus. Trio on napsinut vaikutteita sieltä täältä ja uutta kiekkoa on pistetty ulos tasaisen tappavaan tahtiin laadun suuremmin kärsimättä. Yhtyeen toinen…

Doomfolk, folkdoom tai miten tuota Chelsea Wolfea nyt kuvailisi, Kutoselle hän kuitenkin on tulossa keikalle

chelseawolf

Synkkää folk-musiikkia esittävä Chelsea Wolfe saapuu kevään Euroopan kiertueellaan myös Suomeen. Viime kesänä ylistetyn ”Apokalypsis”-albumin julkaissut yhdysvaltalaisartisti sekä konsertin avaava kotimainen lämmittelijä Vuk nähdään Helsingissä Kuudennella Linjalla sunnuntai-iltana 29. huhtikuuta. Kaliforniassa kasvaneen Chelsea Wolfen tuotanto on pääosin surumielistä folkia, jossa…

The Libertines -keulakuva Peter Doherty sooloilee Korjaamolla

peterdoherty

The Libertinesin ja Babyshamblesin nokkamiehenä tunnetuksi tullut, sittemmin myös soolourallaan ansioitunut brittiläisrokkari Peter Doherty saapuu Suomeen maaliskuussa. Doherty esiintyy soolona Korjaamolla, Helsingissä torstaina 29. maaliskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin Tiketissä ensi viikon maanantaina 13. helmikuuta. Vähintäänkin värikkään rock ´n ´roll…

The Men – Miehet jotka vihaavat maanantaita

Miehet Rich Samis ja Nick Chiericozzi (Kuva: Tom Sundberg)

LIVE: The Men (USA). Kuudes Linja 30.1. Kaatuvia lattiatomeja, sotkettuja fillejä ja bändi joka näyttää soittavan kuin lämppärinä omalle keikalleen. Tätäkö se on se Brooklyn-skene? Metelirockia ja shoegazingia uuden vuosituhannen estetiikkaan survova The Men on paperilla ainakin lupauksia herättävä. Kuten…

Ranskalais-suomalainen duo The Dø saapuu Suomeen klubikeikalle

thedo

Ranskalais-suomalainen duo The Dø, eli Olivia Merilahti ja Dan Levy, saapuu klubikeikalle Suomeen huhtikuussa. Viime vuonna kakkoslevynsä ”Both Ways Open Jaws” julkaissut kaksikko esiintyy yhtyeineen Tavastialla, Helsingissä maanantaina 23. huhtikuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä torstaina 9. helmikuuta. The Dø on…

Bob Mould saapuu soittamaan läpi Sugar-yhtyeensä Copper Blue -albumin

bobmould

Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin merkittävimpiin vaikuttajiin lukeutuva Bob Mould saapuu 6. elokuuta Tavastialle esittämään kokonaisuudessaan Sugar-yhtyeensä klassikkoalbumin ”Copper Blue”. Albumin 20-vuotisjuhlakiertueen ainoan Suomen konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 10. helmikuuta. Bob Mouldin johtaman Sugar-yhtyeen syyskuussa 1992 julkaistu debyyttialbumi ”Copper Blue” oli…

Joy Division -basisti Peter Hook vetää nyt läpi Closer-levyn

peterhook

Brittiläinen Peter Hook jatkaa kovan kysynnän saattelemana keikkailua The Light -yhtyeensä kera soittaen Joy Division -klassikoita yleisöille ympäri maailmaa. Viime vuonna Joy Divisionin basistina tunnetuksi tullut Peter Hook esiintyi lähes loppuunmyydylle salille Helsingin Nosturissa, ja soitti ”Unknown Pleasures” -albumin kokonaisuudessaan…