● Uutiset     

Rockabilly-ryhmä Fatboy saapuu Suomeen

fatboy

Ruotsalainen rockabilly-pumppu Fatboy saapuu elokuussa Suomeen kahden keikan voimin. Viime vuoden syksyllä uuden ”Love Creole”-albuminsa julkaissut Fatboy nähdään Pietarsaaren Moodyssa perjantaina 9. elokuuta ja Helsingin Virgin Oilissa lauantaina 10. elokuuta. Helsingin Virgin Oilissa järjestettävässä Rockabilly Heavyweight Tournamentissa nähdään rockabilly-iloittelua koko…

Nightwishin levylläkin vieraillut John Two-Hawks saapuu Suomeen

johntwohawks

Amerikkalainen multi-instrumentalisti John Two-Hawks saapuu konsertoimaan Helsingin Savoy-teatteriin lauantaina 28. syyskuuta. Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurin lähettiläänäkin tunnettu John Two-Hawks yhdistelee taiteessaan maailmanmusiikkia alkuperäiskansojen musiikkiin täysin suvereenilla ja ennakkoluulottomalla tavalla. Sooloartistina esiintyvän Two-Hawksin pääsoittimia ovat vokaalien lisäksi huilut. Suomessa John Two-Hawks tunnetaan…

La Roux ja Charli XCX saapuvat Ruisrockiin

ruisrock2013

5.-7. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrockin kansainvälinen kattaus saa vahvistusta kahdesta brittiläisestä huippunimestä. Lauantaina lavalle nousee synthpop-duo La Roux, joka voitti Grammy-palkinnon jo vuoden 2009 debyyttialbumillaan. Pitkään hiljaiseloa viettänyt Elly Jacksonin ja Ben Langmaidin muodostama yhtye on tänä vuonna tehnyt…

Kivestivaali täyttää jo kaksi vuotta, juhlissa mukana mm. Cleaning Women

kivestivaali2v

Kivestivaalit täyttää kaksi vuotta ja syntymäpäiviä juhlitaan Turun Klubilla lauantaina 25.5.2013. Tapahtuman etkoja vietetään Turun Klubin sisäpihalla 25.5. Siivouspäivän pihakirppiksen myötä klo 12-15. Siivouspäivä on kansallinen tapahtuma, johon Turun Klubi ottaa ensi kertaa osaa. Kivestivaalien isäntä Pietu Sepponen sekä Kiveskives-yhtyeen…

Tampereen juhannusfestari Valtterin artistikattaus kasvoi jälleen muutamalla artistilla

valtteri2013

Juhannuksena 2013 torstaista lauantaihin järjestettävä Valtteri-festivaali tuo keskikesän juhlan tunnelman Tampereen keskustaan: Tullikamarin Pakkahuoneelle ja Klubille, Tullinaukiolle, Telakalle ja Bar Passioniin. Elävä musiikki alkaa soida tapahtuman jokaisena päivänä kello 15. Valtterin ohjelma on jälleen täydentynyt. Viimeisimmät kiinnitykset ovat Suomen kuumin…