◦ Rocker’s Choice     

Rock-musiikista yleisesti, juuria unohtamatta. Kitaravetoista rämistelyä ja juurevaa rouhintaa aina bluesista stoneriin ja countrysta garageen.

Campbell ja Lanegan riisuttuina Tavastialla

Isobel Campbell & Mark Lanegan, Tavastia, Helsinki 8.2.2011 Brittiläisen laulaja-säveltäjä Isobel Campbellin ja Screaming Treesin laulajana alun perin tunnetuksi tulleen amerikkalaisen Mark Laneganin yhteistyö on tuottanut jo kolme albumillista kantrin, bluesin ja folkin amerikkalaisissa perinnemaisemissa risteilevää musiikkia. Kun kaksikon ensimmäistä…

Ei aivan ehta, mutta tarpeeksi lähellä – Murheenlaakso soitti Mana Manaa

Murheenlaakso. Kuva: Olli Koikkalainen

Radioflies plays Psychoplasma, Karoshi Lovers, Murheenlaakso plays Mana Mana Klubi Tampere 29.12.2010 Mana Mana, jos mikä, kelpaa määritelmäksi kulttiyhtyeestä. Jouni Mömmön ennenaikainen kuolema pisti Mana Manan telakalle 1991, mutta jatkoa seurasi Murheen laakso -levyn ja livetaltioinnin myötä vuosituhannen alussa. Tampereella…

TSOOL kiersi ja kaatoi puoli Suomea

Klubi Tampere, 11.12.2010 En ole koskaan ollut se kaikista suurin The Soundtrack Of Our Lives -fani, mitä nyt pari levyä on hyllyyni eksynyt. Tyrmäävien hittien sijasta olen nauttinut TSOOL-annokseni aina albumin mittaisena trippinä ja päivitettynä sukelluksena 60- ja 70-luvuille. Huhut…

Villit hillbillyt Suomen pakkasessa – Hayseed Dixie Yo-talolla

Dale "Deacon" Reno

Periamerikkalainen Hayseed Dixie on hurmannut noin vuosikymmenen ajan taidokkailla rockklassikoiden covereillaan, joiden seuraksi on vähitellen saatu yhä enemmän oma kappaleita. Tämän bluegrassia, kantria, rockabillyä, punkkia ja löysäpipoista hillbilly-meininkiä yhdistelevän nelikon luoma tyylisuunta tunnetaan nykyään nimellä rockgrass, joka uppoaa todistetusti hyvin…

Magneettinen spacerokkari tunteellisena

Monster Magnet oli kiistatta space/stoner-rockin kirkkaimpia valtiaita 90-luvulla, varsinkin melodisen stonerin rintamalla. Bändi on aina ollut enemmän tai vähemmän nokkamiehensä Dave Wyndorffin armoilla. Jos miehellä menee heikosti, näkyy se myös bändin otteissa. Useiden vaikeiden riippuvuuksien johdosta Magnetin ura on ollut…

Kiimaiset kujakollit Tampereella – Airbourne ei ampunut yhtään hutia

Huh-huh, mikä show! Australian kovin kukkolauma Airbourne palasi Tampereelle vain 8 kuukauden tauon jälkeen ja osoitti jälleen olevansa tämän hetken tiukimpia livebändejä maailmassa. Viime kerralla estradina toiminut Klubi osoittautui Airbournelle liian pieneksi, ja iso fanilössi joutui tyytymään näppien nuoleskeluun. Nyt…

Unohdettu uranuurtaja: 22-Pistepirkko 30 vuotta

pistepirkko_promo

Harva yhtye saavuttaa 30 vuoden iän. Vielä harvempi suomalainen yhtye ohittaa tuon rajapyykin. 22-Pistepirkko ei ole ainoastaan kolmekymppinen yhtye, se on edelleen aktiivinen sellainen. Tällä hetkellä juhlakiertueen merkeissä Suomea kiertävä yhtye osoitti Lutakon etapillaan yhtyeen soundin (P-K Keräsen kitarat eritoten)…

Magenta Skycode syleili taivaita

Turun Klubi 3.11.2010 Edellinen todistamani Magenta Skycoden keikka ei vakuuttanut. Vuosi sitten Dynamossa esiintynyt orkesteri keskittyi tunnelman luomisen sijaan kitaroidensa virittämiseen, eikä jo tuolloin esitetyistä uusista biiseistä jäänyt muuta mieleen kuin ylenpalttisesti käytetty naislaulajien taustatuki. Jori Sjöroos on Turun poikia,…

Scout Niblett, blues-alkemisti

scoutn

Brittiläinen Emma Louise Niblett (s. 1972) löysi minimalistiselle, säröisää kitarameluakin sisältävälle bluesilleen paremmat olosuhteet Amerikoista, joten päätti muuttaa sinne. Artistinimensä hän poimi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen -klassikkokirjan päähenkilöltä Jean Louise “Scout” Finchiltä. Astrologiasta innostunut lauluntekijä on ehtinyt jo viidenteen…

Ylämäki, alamäki ja yksi liikaa – Ismo Alanko viihdytti Turussa

Turun Klubi 28.10.2010 ”Tää on ihan perseestä, joten haistakaa vittu kaikki”, tuskailee Ismo Alanko, kun tarkkaan harkittu herkkä lopetus on pilalla. Mikä Alankoa vaivaa? Klubille oli saapunut reilu joukko ihmisiä, joiden ikähaitari oli hieman tavallista laveampi; pian viisikymmentä täyttävä lauluntekijä…