- Kaikki     

Refused-vokalistin luotsaama Invasionen minirundille

invasionen

Ruotsalainen, Refused-laulaja Dennis Lyxzénin luotsaama Invasionen saapuu toukokuussa Suomeen kolmelle keikalle. Bändi nähdään Helsingin Tavastialla torstaina 10. toukokuuta, Tampereen Vastavirta-klubilla perjantaina 11. toukokuuta ja Jyväskylän Musta Kynnys -klubilla lauantaina 12. toukokuuta. Helsingin-keikan ennakkoliput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 24. helmikuuta…

Itärannikon hip hop -legenda Jungle Brothers saapuu Suomeen

junglebrothers

Amerikan itärannikon hip hop -legenda Jungle Brothers saapuu keväällä Suomeen. Vuodesta 1987 toiminut rap-trio nähdään keskiviikkona 11.4. Helsingin The Venuessa ja seuraavana iltana Turun Klubilla. Jungle Brothers kuuluu The Native Tongues -yhteisöön, jonka bändit kunnostautuivat jo 1980-luvulla yhdistelemällä jazzia ja…

Swans-vokalisti Michael Gira Folks-festareiden pääesiintyjäksi

girapromo

Viime vuonna comebackin tehneen ja toukokuussa myös Suomessa vierailleen Swans-yhtyeen vokalisti Michael Girasaapuu keväällä Helsinkiin. Akustisen soolokonsertin soittava yhdysvaltalaisartisti nähdään lauantaina 21. huhtikuuta Korjaamolla Folks-Festareiden pääesiintyjänä. Vuonna 1982 perustettu Swans on yksi merkittävimmistä newyorkilaisista vaihtoehtoyhtyeistä, ja kokoonpanolla on ollut mittaamaton…

Sziget-ohjelmistoon täydennyksenä mm. dEUS, Magnetic Man, Bebel Gilberto, The Vaccines ja Ministry

szigetlogo

Elokuun 6.-13. päivä Budapestissa, Óbudain saarella juhlittava, 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä Sziget Festival on kiinnittänyt ohjelmistoonsa joukon uusia artisteja. Monipuolisesta ohjelmistostaan tunnetun festivaalin uusia nimiä ovat muiden muassa uuden albuminsa kanssa lavalla nähtävä nu-metalli-ikoni Korn, brasilialainen modernin bossa novan kuningatar Bebel Gilberto,…

The Sounds järkkää jatkobileet Tavastialla

thesounds

Maaliskuun alussa Helsingin Kaapelitehtaalla kahtena iltana esiintyvä The Sounds täydentää konserttiviikonloppunsa ohjelman perjantai-iltana Tavastialla järjestettävillä keikan virallisilla jatkoilla. Heti Kaapelitehtaan konsertin päätyttyä alkavissa loppuyön bileissä levysoittimien takana nähdään The Soundsin jäsenten ohella bändin mukana kiertävä yhdysvaltalainen electro house -kaksikko Kids…

Adam Lambert sittenkin Queenin vokalistiksi Englannin Sonisphereen

Huhuja tästä on jo liikkunut netissä ja Adam Lambert on niitä myös aktiivisesti ampunut alas, mutta totta se nyt loppujen lopuksi on. Queen tekee Adam Lambertin vahvistuksella paluun Knebworth Parkiin Englantiin, jossa yhtye teki viimeisen ja yhden legendaarisimmista konserteistaan Freddie…

Synkistelyn ystävien kuuma keikkakevät senkun vahvistuu, nyt keikalle tulossa OM

om

Suomalaisille doom-, stoner- ja psykedeliarock-faneille on tulossa kaikkien aikojen keikkakevät, sillä Sleepin, Graveyardin, White Hillsin ja Earthin lisäksi nyt myös OM on vahvistanut saapuvansa Helsinkiin. Edellisen kerran viime vuoden helmikuussa Suomessa vieraillut yhdysvaltalaistrio nousee Nosturin lavalle torstaina 5. huhtikuuta. Sleepin…

Jyrockin ohjelma yhtä vajaa valmis

jyrock2012

Päivälleen kahden kuukauden päästä 20.-21.4. juhlittavan Jyrock-festivaalin ohjelma julkaistaan nyt yhtä bändiä vaille kokonaisuudessaan. Päiväklubin ja Jyrock Preheat -minifestarin viisi esiintyjää mukaan laskettuna Jyrockissa esiintyy yhteensä 24 artistia sekä iso liuta kaupungin parhaita tiskijukkia. Festivaalin liput ovat olleen jo muutaman…

Mos Defin keikka siirtyy Nosturiin

mosdef

Yhdysvaltalaisten hiphop-artistien Mos Defin ja Pharoahe Monchin konsertti torstaina 1. maaliskuuta siirtyy Kaapelitehtaalta yleisömäärään paremmin sopivaan Nosturiin. Jo ostetut liput käyvät myös uuteen keikkapaikkaan sellaisinaan. Konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. KEIKKA To 1.3.2012 Helsinki, Nosturi Aikataulu:…

Theory Of A Deadmanin Tavastian-keikka peruuntuu

Kanadalaisyhtye Theory Of A Deadmanin Helsingin Tavastialle torstaille 15. maaliskuuta suunniteltu konsertti peruuntuu bändin kiertueaikatauluun tulleiden muutosten johdosta. Valitettavasti uutta konserttipäivämäärää ei olla saatu sovittua, joten jo ostetut liput voi palauttaa Tikettiin. Muuta aiheeseen liittyvääTheory Of A Deadman ensi kertaa…