Bubbling UG


KIM CURLY BAND



Vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta tahansa, on Suomi melankolian ja kaihon luvattu maa. Leijonanosa populaarimusiikistamme pyörii aihepiiriltään kaipaavien ja negatiivissävytteisten tunnelmien ympärillä, oli kyse sitten hevistä tai iskelmästä. Samat tunnelmat näyttävät uppoavan kaikkiin ikäluokkiin, vaikkakin erilaiseen pakettiin käärittynä.

Kim Curly Band ei tee lauluja ahdistuksesta, mutta kaihoisaa fiilistelyä bändin folkrockista löytyy sitäkin enemmän. Tupakasta nousevan savunkiehkuran lailla ilmassa leijailevat kappaleet huokuvat tunnelmaa, josta kannattaa nautiskella kaikessa rauhassa, silmät kiinni ja nautiskellen. Neil Young saattaisi hyvinkin olla ylpeä oppipojistaan, jos orkesterin musiikkia sattuisi kuulemaan.

Kertokoon kuitenkin bändi itse lähemmin, että mistä Kim Curly Bandissa on kysymys. Miten kaikki sai alkunsa?

Kim Curly: Vuonna 2004 multa alkoi syntymään niin maanläheisiä folk-biisejä, että silloinen kohkaava rock-yhtyeeni Brando ei olisi niitä kyennyt repertuaariinsa mahduttamaan. Soitin Juuso Kolholle noita biisejä ja päätettiin kasata studioon bändi biisien taustalle. Pyry Peltomäki ja Olli Virkkala tuli komppiin. Julkaistiin niistä EP nimeltään ”Kim Curly – My Woman EP”. Se oliki sit niin mukavaa hommaa, et päätettiin alkaa keikkailemaan ja biisejäkin syntyi lisää koko ajan. Topi tuli kehiin bassoon ekalle keikalle ja siitä lähtien ollaan tehty kaikki nimellä Kim Curly Band. Halusin korostaa bändin merkitystä, tää ei oo enää mikään sooloproggis.

Vaikka viimeisimmän EP:n julkaisusta on kulunut jo jonkun aikaa, kuvastaa se silti melko hyvin orkesterin nykyistäkin olemusta. Raukeaan yleistunnelmaan saattaa kuitenkin tulla muutoksia tulevilla tuotoksilla.

Kim: Tykkään My Woman -EP:n tunnelmasta. Iisi, mellow meininki. Koko levyä en haluis rakentaa pelkkien balladien varaan, mut tos EP-hommas se toimii. Intro ja välisoitot tuo lisämielenkiintoa kolmen biisin demoon. Se on meidän eka ja viimeisin julkaisu kahden vuoden takaa, joten tottakai sitä kuuntelee nyt että olis voinu tehä jotain erilailla.

Millä tavalla biisinne syntyvät?

Kim: Mä teen ne. Joskus Juuson kaa kahdestaan jammaillaan jotain ja joskus Pyry tekee jotain sanoituksia. Treeneihin tuon biisit ihan raakileina ja siellä ne muokkaantuu sitten valmiiiks.

Kun kysyy orkesterin esikuvia on jäsenillä kattava lista valmiina. Kim Curly Bandin vaikutelista on kuin katsoisi “Who's Who in Rock Music”-kirjan sisällysluetteloa.

Kim: No, sanotaan nyt vaikka Neil Young, Beatles, The Band, Tom Waits, Ryan Adams, Bob Dylan, David Bowie, Beck, Elton John, Radiohead, Coldplay, The Who, Johnny Cash, Nirvana, Kingston Wall, Pink Floyd, Cat Stevens, Nick Drake, Don McLean, The Eagles, The Rolling Stones, Led Zeppelin, The Jayhawks, Crosby Stills & Nash, Simon & Garfunkel…

Juuso: Kitaristeja lukematon määrä. …The Living End, The Clash, Tom Waits, Ray Charles, Bob Dylan, Muddy Waters, Johnny Winter, Bob Marley, Dave Lindholm, Kingston wall jne. sekä Väinö Linna.

Koetteko olevanne enemmän levy- vai livebändi?

Kim: Livebändi. Levybändi-sanasta tulee mieleen joku Toto tai Steely Dan, jota me ei todella olla...

Juuso: Oikeastaan poikkeuksetta on kaikki hyvät bändit vielä parempia livenä ja kyllä mekin siihen pyritään. …ja vaikka yritettäis olla parempia levyllä niin ei siihen pystyttäis!!!

Bändin uran tähänastista kohokohtaa Kim ja Juuso eivät osaa nimetä, vaan bändin pyörittäminen yleensä on yhtä juhlaa. Hyvää musiikkia on kiva soittaa.

Kim: Mun jokapäiväinen kohokohta on se, että on löytynyt kolme noin samanhenkistä kaveria, jotka diggaa soittaa tätä musaa mun kanssa!

Juuso: Hyvät keikat on aina yhdenlaisia kohokohtia ja niitä on ollut kiitettävän suuri prosentti tällä ryhmällä. Ja miks ei ois?

Kavereilla on myös kerkevää sanottavaa populaarimusiikin nykytilasta. Listamatsku ei tahdo miellyttää.

Kim: Biisien pitäis olla pääasia, eikä jonkun huumeidenkäytön tai tissien yms. Ja lisää oikeita soittimia ja soittajia pop-musiikkiin!

Juuso: Ehkä jonkun Risto Asikaisen kannattaisi käyttää jotain mömmöjä, tai sitten se on käyttänyt aivan liian liikaa. Toisaalta se on se kysynnän ja tarjonnan laki. Jos joku ostaisi multa isolla rahalla vaikka sahanpuruja niin kyllä mä niitä myisin, ja voisin tehdä lisääkin joutessani.

Bändin seuraavat suunnitelmat löytyvät äänityspuolelta. Nyt, kun kaksi vuotta on kulunut edellisesta julkaisusta, aikoo bändi julkaista uutta materiaalia.

Kim: Seuraava tavoite on tosiaan saada valmiiksi uusi EP. Sen jälkeen olisi kiva tehdä jo kokopitkä albumi!

Juuso: Seuraava tavoite on tehdä seuraavasta keikasta ikimuistoinen.

Tulkoon siitä siis sellainen. Kyllähän yhtye alkaa olla materiaalinsa kanssa siinä pisteessä, että kevyestä rockista kiinnostuneiden kannattaa pistää bändin nimi korvan taakse. Ja kun niitä keikkoja näyttää kavereilla olevan mukavasti tiedossa, niin nyt olisi tarjolla hyvä tilaisuus herkistellä.


Kotisivu: www.kimcurly.com
Julkaistu: 2006-04-25
Toimittaja: Saku Schildt