Domination Black

Noisessakin suurta huomiota Fear Re-LoaDEAD -demollaan saanut Domination Black neuvottelee huhujen mukaan jo levytyssopimuksen yksityiskohdista. Bändi kertoili viimeisimpiä kuulumisiaan Noiselle pääsiäisen alla.

Miten on, joko se paljon puhuttu levydiili kolkuttelee ovella, vai onko lisää demoja luvassa?

Beck: Mitäpä sitä nyt salailemaan. Olemme jo jonkin aikaa neuvotelleet nousussa olevan suomalaisen levy-yhtiön kanssa sopimuksesta ja hyvältä näyttää.

Wiren: Ei ainakaan demoja ole luvassa enää, haha!

Palataanpa sitten aivan alkuun. Kertokaa, miten bändi alun perin perustettiin ja mitkä tavoitteet silloin olivat. Entä onko noissa tavoitteissa pysytty?

The Sentinel: Taisi olla lämmin kevät 2003, kun istuskelimme Hra Wirenin ranchilla ja heittelimme villejä ajatuksia ilmaan, miltä unelma-heavymetal-bändin pitäisi kuulostaa ja näyttää. Ja kuinka helvetin siistiä olisi yhdistää melodinen ja tarttuva 80-luvun hevanderi ja kunnon thrash-paahto. Ja alta parin kaljanhuuruisen minuutin olin pistänyt kasaan bändiprojektin, joka tulisi sisältämään kaikki yllä mainitut hevin puutostilat.

Wiren: Ja tavoitteissa on pysytty rautaisella otteella...

Beck: Pelataan omaa peliä ja katsotaan mihin se riittää, niin kuin nuo valmentajat tapaavat sanomaan.

Tyylinä demoilla on todellakin ollut Priest-henkinen perushevi ryyditettynä thrashilla. Mikä on se Domination Blackin "oma juttu", jolla levytyssopimus lopulta ansaitaan?

Sir Eerola: Perushevi, tyyliin Priest, ryyditettynä thrashilla, yksinkertaisesti!

The Sentinel: Naulan kantaan, voittamaton yhdistelmä. Miksi muuttamaan hyväksi havaittua yhdistelmää, mille ei kilpailijoita ole mailla eikä halmeilla?

Beck: Totta joka sana.

Wiren: Perkeleen kova drinkki.

Miltä bändin kalenteri näyttää lähiaikoina? Ja mitkä ovat pitkän tähtäimen tavoitteet?

Sir Eerola: Muutama keikka taitaa olla tiedossa, mutta eiköhän pääasiassa kalenteri lähitulevaisuudessa täyty materiaalin hiomisesta ja tietenkin oluen nauttimisesta oikeassa seurassa - unohtamatta kesän ehdottomasti hienointa tapahtumaa, Kotkan Dark River Festivaalia 5. - 6.8.2005.

Wiren: Meillä on 2.4.2005 Turussa Downtownissa keikka yhdessä Twelve Inchesin kanssa, ja puhetta on ollut myös pistäytymisestä Porin suuntaan. 3.6.2005 kynnämme Yellowstonen lavan mullin mallin Machine Menin kanssa. Syksyllä taas keräilemme lehtiä suuremmalti pitkin Suomea.

Beck: Pitkän ajan tähtäimellä pyrimme tuomaan Domination Blackin konseptia mahdollisimman näyttävästi esille ja survaisemaan itsemme hevi-kansan tietoisuuteen kuin periskooppi ikään.

The Sentinel: DOMINATION BLACK is COMING, GET READY!!!


Toimittaja: Alex Machine
Julkaistu: 01.04.2005
Kirjanmerkkaa tai jaa Jaa

Bändin kotisivu: www.dominationblack.com
Levyarvostelut
Domination Black - Haunting (2008)
Domination Black - Dark Legacy (2006)
Domination Black - Fearbringer (2005)
Domination Black - Trendofobia (2004)
Domination Black - Fear Re-Loadead (2004)
Muualla Noisessa
Uutisissa
Domination Blackin uusi vokalisti on Matias Palm (03.05.2010)
Uriah Heep Rock to the River -pääesiintyjäksi (20.05.2008)
Domination Blackin levy-yhtiömetsästys oli lyhyt (31.08.2007)
Domination Black etsii uutta levy-yhtiötä (28.08.2007)
Tuskan jatkoklubiohjelma valmis (23.05.2007)
Candlemass vahvistaa Jalometallia (04.04.2007)
Jalometalli 2007 kiinnitti jälleen kovia ulkomaisia nimiä (26.02.2007)
Domination Blackiltä uusi levy ja kiertue (16.10.2006)
Domination Black nimesi tulevan levynsä (25.07.2006)
Domination Black jälleen studiossa (19.06.2006)
Suosittelija
Maple Cross - Heimo (2007)
National Napalm Syndicate - Devolution of Species (2009)
Hellbox - Sadisticlaw (2003)
SO. - Shout! (2009)
Insert Remedy - A State Of Constant Change (2007)
Spirit Disease - Redemption Denied (2004)
Witheria - Painful Escape (2009)
Heavy Metal Perse - Eripura (2008)
sinKing - Dead Man´s Groove (2008)
Burning Point - Empyre (2009)
Mainoksia

   © copyright 2001-2010 Noise.fi InfoMainostaTekijätBriefly in English