Bubbling UG


MARBLE FRAME



Marble Frame keikkui uusimmalla Vanilla-omakustanne-ep:llään LMSN-listan kärjessä useampaan otteeseen. Pääkaunkiseudulta kotoisin oleva bändi on saanut alkunsa rumpali Marcin ja laulaja-kitaristi Niklaksen yläastejammailuista. Nykyinen nelihenkinen kokoonpano saatiin kasaan vuonna 2002.

- Marble Frame on ensimmäinen varsinainen yhtye kaikille, ja siksikin ollaan hyvin sydämellä mukana tässä. Musiikillisen koulutuksen ja taustan laatu vaihtelee jäsenten kesken, mikä tuo oman mainion lisänsä biisien tekemiseen. Lisäksi kitaristimme ovat totaalisen erilaisia soittajia. Syyt ja seuraukset ovat tässä yhteydessä niin monimutkainen vyyhde, ettei sitä kannata alkaa purkaa. Tiet kohtasivat ja kaikki halusivat tehdä musiikkia, joka tulee luonnostaan.

Bändin jäsenten suosikkiyhtyeet löytyvät pitkälti amerikkalaisen ja englantilaisen vaihtoehtorockin piiristä. Muutamina niminä voisi mainita Placebon, kaikki Mike Patton –jutut, Radioheadin ja At the Drive-Inin.

- Meidän treenikämppä on kyllä melko vaikutteilta suljettu paikka, ja toisaalta jokaisella on omat suosikkinsa, joskin yhteisiäkin löytyy. Tähän asti osuvin kuvaus on mielestämme moderni proggressiivinen rock. Onhan noita vertailuja tullut, osaa ei kerta kaikkiaan käsitä. Itse kun elää niin paljon enemmän yksityiskohdissa, tietysti. Mutta järkevimmiltä tuntuvat vaikkapa sellaiset vertaukset kuin The Mars Volta, Radiohead, Sigur Rós ja Cooper Temple Clause.

Marble Frame ei ole vielä ehtinyt keikkailla kovin paljon. Päällimmäisenä muistona on kuitenkin Ääni Ja Vimma –kisa tältä vuodelta.

- Tuntui hassulta ja todella mukavalta, kun finaalissa jengi osasi ihan oikeasti biisien sanoja ja lauloi messissä.

Bändi on tehnyt tähän mennessä kolme demoa, joista viimeisin eli Vanilla roikkui pitkään siis tuolla LMSN-listallakin aivan kärjessä. Ja kehuttiinpa sitä meidän arviossammekin tyyliltään omaperäiseksi.

- Se on edelleen ajankohtainen ja meidän kuuloinen levy. Viime aikoina on tietysti tullut puheeksi se, että miten paljon paremmin biisit toteutettaisiin, jos menisimme uudestaan studioon niiden kanssa. Biisit eivät tietenkään koskaan ole valmiita. Vanillasta on sanottu, että se on sillisalaattia ja ettei se pysy koossa. Se onkin melko hankala sulatettava, kun mukana on neljä niinkin erilaista biisiä. Ehkä linja selkeytyisi sitten kokopitkän levyn myötä. Mehän ei olla sillä tavalla genrebändi, jos nyt näitä kliseitä aletaan viljellä.

Syksyllä on luvassa uutta Marble Frame –materiaalia, kunhan bändi pääsee taas jatkamaan normaalia elämää valtion palvelusten jälkeen. Luvassa on viiden biisin ep.

- Ja nyt hevikommentti: uusi matsku on astetta suoraviivaisempaa ja raskaampaa kuin Vanillalla! Mutta ei me osata muulta kuulostaa kuin itseltämme. Taattua Marble Framea on tulossa.


Kotisivu: www.marbleframe.vze.com
Julkaistu: 2004-07-22
Toimittaja: Tero Kallio