Blues-Grammyn pokkaaja Fantastic Negrito saapuu Pori Jazzeille

Yhdysvaltain Oaklandista kotoisin oleva Fantastic Negrito voitti sunnuntaina Los Angelesissa parhaan nykyblues-albumin Grammy-palkinnon. Artistin debyyttipitkäsoitto “The Last Days of Oakland” julkaistiin viime kesäkuussa, jolloin se nousi nopeasti kriitikkojen ja musiikkidiggarien suosiksiksi personaallisella bluesin, soulin, rockin ja roots-musiikin fuusiollaan. Torstaina 13. heinäkuuta hänet nähdään Pori Jazzissa.

Fantastic Negrito – oikealta nimeltään Xavier Dphrepaulezz – käsittelee musiikissaan sosioekonomisia aiheita sekä rotu- ja luokkakysymyksiä, joihin hän on törmännyt jokapäiväisessä arjessaan Yhdysvaltain länsirannikolla. Viidentoista lapsen perheessä varttunut Fantastic Negrito on kertonut ajautuneensa huumediileriksi nuorella iällä, mutta hän innostui musiikista kuunneltuaan Princen “Dirty Mind” -albumia ja kuultuaan, että Prince oli itseoppinut muusikko. Mistään äkillisestä tähdenlennosta artistin kohdalla ei ole kyse, sillä Fantastic Negrito allekirjoitti jo 90-luvulla rahakkaan levytyssopimuksen, jonka aikaan hänet tunnettiin artistinimellä Xavier.

Muusikon elämä sai kuitenkin dramaattisen käänteen autokolarissa, joka melkein vei hänen henkensä ja johti kolmen viikoon koomaan sekä pitkään kuntoutukseen. Useamman vuoden hiljaiselon jälkeen muusikko loi uuden artistipersoonansa Fantastic Negrito, jonka tärkeimpiä esikuvia ovat R.L. Burnsiden ja Skip Jamesin kaltaiset delta-bluesin sankarit. Eletty elämä ja arjen havainnot kuuluvat artistin kappaleissa, jotka hän tulkitsee omaleimaisella ja rouhealla lauluäänellään. Fantastic Negrito saapuu kesällä ensimmäistä kertaa Suomeen.