Tampere Jazz Happening 29.10.-1.11.
Tämänvuotisten Tampereen jazzien ohjelmisto ei ehkä ollut aivan helpoimmasta päästä, mutta palkitsi ennakkoluulottoman kuulijan monilla uusilla oivalluksilla. Pakkahuoneen korkeatasoiset konsertit, Klubin pikkutuntien kiihko ja Telakan kotoisa tunnelma muodostivat musiikillisesti onnistuneen kolmiyhteyden, joka houkutteli yleisöäkin jälleen usean loppuunmyynnin arvoisesti.
Pääkonserttien estradina toimineen Pakkahuoneen puitteet sopivat erinomaisesti haastavammastakin musiikista nautiskeluun. Taidejazziin painottunut ohjelma sisälsi paljon vapaata ja kokeilevaa ilmaisua aina ambientiin saakka, mutta tunnelmankeventäjiksi mahtui myös muutama lähempänä valtavirtaa liikuskeleva esitys. Perjantai-illan kohokohta oli kuubalaispianisti Roberto Fonseca, joka toi Tampereelle energisen latin-jazz show’n harrasta konserttitunnelmaa ravistelemaan. Tanakasti groovaava kvintetti sai melko tavanomaisen oloiset lattarisävellykset rullaamaan ja myös Fonseca itse vakuutti voimakkailla ja värikkäillä sooloillaan. Mies intoutui jopa laulattamaan yleisöä keikan päätteeksi, ja jazzväkihän vastasi huutoon komeasti.
Lauantai-iltapäivää piristi chicagolaisen jazzin mennyttä, nykyistä, ja ehkä vähän tulevaakin luodannut People, Places & Things. Kahden saksofonin dialogista tehonsa saanut kvartetti tulkitsi aluksi unohdettujen mestarien kappaleita ja siirtyi sitten oman tuotantonsa pariin. Yhtye onnistui hienosti sävellyksellisessä ja solistisessa irrottelussaan, mutta piti samalla toisen jalan tiukasti perinteisen bopin maaperällä. Sitä vastoin seuraavana esiintynyt Mikko Innanen & Innkvisitio antoi kunnolla kyytiä rakenteen ja rytmin kahleille. Nerouden ja hulluuden välimaastossa liikkunut free-pläjäys töräytteli ja kolisteli, eikä varmaan jättänyt ketään kylmäksi, vaikka viesti ei ollutkaan siitä selkeimmästä päästä.
Davella pysyi torvi kädessä. Kuva: Santeri Kaipiainen
Iltakonsertin päättänyt Dave Douglas Quintet palautti järjestyksen kovin avantgardistisen käänteen saaneseen päivään. Maailman parhaaksi trumpetistiksikin väitetty Douglas lunasti suuren osan valtavan hypen synnyttämistä odotuksista äärimmäisen tyylikkäällä nykyjazzillaan. Vaikka muoto on tuttu, on miehen sävellyksissä jotain mukavan epäsovinnaista. Teemojen melodiat avautuvat näennäisen helposti, mutta leikittelevät monilla eri tyyleillä ja erikoisilla harmonioilla. Sooloissa trumpetisti pidättäytyy, säästelee ja antaa palaa vasta kun hetki on juuri oikea. Omaleimainen soundi ja rautainen yhtye takasivat erään Happeningin musiikillisista huippukohdista.
Jos Pakkahuoneen tunnelma alkoi tuntua liian sofistikoituneelta, kunnon hikeen pääsi iltamyöhään Klubin puolella. Perjantaina lauteille nousi levynjulkistustaan juhlistanut Timo Lassy orkestereineen ja tarjosi taattua, mukavasti retroilevaa dancehall-jazzia. 60-luvun soul- ja lattarijazzista vahvasti ammentavan Lassyn musiikki kuulostaa hyvin paljon Five Corners Quintetilta. Bändikavereista sooloprojektissa ovat mukana basisti Antti Lötjönen sekä levyn tuottamiseenkin osallistunut rumpali Teppo Mäkynen, joten soundin tuttuus on ymmärrettävää, eikä edes mitenkään moitittavaa. Tarttuvia teemoja, lennokasta rytmiikkaa ja Lassyn muhkeita sooloja kuuntelee kyllä mielellään useammankin projektin puitteissa. Klubilla Timo Lassy Band soitti vapautuneesti ja vetävästi, joskin aluksi soundi kuulosti hieman ohuelta ilman muita puhaltajia. Lassyn foni täytti kuitenkin tilan nopeasti, ja aina yhtä suvereeni Mäkynen takasi perustan pitävyyden. Vahva esitys pakottaa myöntämään, että ei näiden kavereiden maine ja levymyynti tyhjästä ole tullut.
Tohtori on tavattavissa. Kuva: Ilkka Kärrylä
Lauantai-iltana oli Klubin tunnelma, jos mahdollista, vieläkin höyryisempi. Dr. Lonnie Smith yhtyeineen antoi oppitunnin siitä, miten luodaan huikea groove mahdollisimman vähällä metelillä. Trio maalasi tiukalla ja hillityllä yhteispelillä uskomattoman sielukasta äänimaisemaa. Turbaanipäinen Hammond-guru tyytyi suuren osan ajasta pohjatyöhön ja antoi Jonathan Kreisbergin hoitaa soolopuolen. Kitaristin lempeä jazzsoundi ja huikean tunteikas tulkinta veivätkin esityksen aivan omiin sfääreihinsä. Pitkän esileikin jälkeen bändi yltyi lopulta kunnon revittelyynkin, ja yleisö oli polvillaan. Svengi äityi lähes sietämättömän tarttuvaksi, kun tohtori Smith pani urut pauhaamaan. Kitara vaihtoi sulavasti villiin funk-komppiin eikä rumpalikaan ollut pysyä jakkarallaan. Kun yhtye sitten poistui lavalta pyöri mielessä kaksi kysymystä: mitä viimeisen tunnin aikana oikein tapahtui, ja mistä sitä voi saada lisää? Se groove ei nimittäin voinut tulla tästä maailmasta.
Kaiken ylläolevan ohella Tampere Jazz Happeningista löytyi paljon muutakin mainitsemisen arvoista. Lopuksi jaan muutaman erikoispalkinnon tapahtumassa erityisesti kunnostautuneille artisteille.
Yhtenäisin kokonaisuus: Vahvasti ambientiin kallistuva Jon Hassell veti hiljaiseksi lauantaina Pakkahuoneella. Miehen keikka koostui yhdestä lähes tunnin mittaisesta biisistä, jossa koneellista äänimaisemaa väritettiin hyvin hillityillä trumpetin ja viulun sävyillä. Encorena kuultiin vähän lisää samanlaista. Kerta kaikkiaan vangitseva elämys.
Sympaattisin esitys: Saksofonisti/huilisti Junnu Aaltosen ja rumpali Reiska Laineen duokeikka Telakalla toi aika merkittävän siivun suomijazzin historiaa lavalle. Musiikki liikkui niin vapaissa tunnelmissa, etteivät miehet aina tienneet itsekään mihin ollaan menossa. Välispiikeissä kertoiltiin mm. anekdootteja 40 vuoden takaa.
Älyttömimmät fillit: Seppo Kantosen ja Joonas Riipan Kahden miehen Galaxy ei ottanut itseään turhan vakavasti. Avausbiisissä kokeiltiin muun muassa kuinka pahasti fillit voi vetää ulkona timesta alkuperäistä pulssia kadottamatta. Kyllä ne vaan joka seikkailulta pääsivät siihen samaan nyrjähtäneeseen bossanova-komppiin kiinni.
