Black Sabbath Helsingissä: Tunteikkaat jäähyväiset – mutta ei pelkästään hyvässä

Black Sabbath
Kaisaniemi, Helsinki
7.7.2016

Metallin kummisetäpoppoon Black Sabbathin karavaani pysähtyi onneksi myös Suomessa ytimekkäästi nimetyllä The End -jäähyväiskiertueellaan. Heinäkuusta huolimatta keikkapäivän sää oli harvinaisen syksyinen (noin 15 astetta ja sadetta pitkin päivää), mutta se ei menoa haitannut: loppuunmyydylle Kaisaniemen konserttialueelle oli löytänyt tiensä noin 20 000 metallipäätä todistamaan, että vanhat herrat olivat yhä voimissaan.

Ikävää sivumakua iltaan tosin jätti se, että järjestelyt eivät olleet aivan priimaa. Olutjonossa vierähti kuuleman mukaan helposti 45 minuuttia, ja monen oli jonotettava hotelli helpotukseen pääsyäkin kohtuuttoman pitkään. Luulisi, että lähes 90 euron lipulla saisi vähän parempaa palvelua. Juontohommissa ollut Jone Nikula joutui jopa lepyttelemään tilanteesta kyrsiintynyttä kansanosaa lavalta käsin. Spiikkinsä lopuksi hän yritti valaa jengiin iloa yllyttämällä “Fuck Yeah!” -huudatuksiin, jotka aika moni huutoon vastannut käänsi muotoon “Fuck You!”. Ja heti tuli parempi mieli.

Black Sabbathin lisäksi Monsters of Rock -nimellä kulkeneessa illassa esiintyivät Amorphis, Rival Sons ja Opeth. Aikatauluisyistä ehdin todistamaan niistä vain jonkin matkaa Opethia.

Opeth

Opeth, Kaisaniemi, Helsinki, 7.7.2016. Photo: Olli Koikkalainen

Opethin sopivasti hipahtava, demoninen ja progressiivinen meno sopi varsin mainiosti Sabbathin lämppäämiseen, vaikka jostain syystä en ollut niin etukäteen kuvitellut. Illan pääaktia odotellut yleisö ei tietenkään ollut mitenkään pähkinöinä, minkä bändin pääjehu Mikael Åkerfeldt myös ymmärsi hyvin kommentoimalla tilannetta sarkastisissa spiikeissään. Opeth sai kuitenkin soittaa lämppärille pitkähkön ajan, kokonaisen tunnin, ja hyvä niin.

Black Sabbath

Black Sabbath, Kaisaniemi, Helsinki, 7.7.2016. Photo: Olli Koikkalainen

Koko päivän vaaninut sade malttoi yllättäen pysytellä poissa kello 21.15, kun lavan taustalla ja ympärillä olleilla näyttötauluilla alkoi pyöriä Black Sabbathin alkunauhana toiminut videoteos. Jo hetkeä aiemmin yleisömeren seassa syttyneet yksittäiset jatsitupakat olivat luoneet ympärilleen mukavaa 70-luvun fiilistä. (Ehkä vain kuvittelin, mutta ihan kuin myös Ozzy Osbourne olisi yhdessä vaiheessa keikkaa haistanut saman käryn lavan reunalla käppäillessään ja nuuskaissut ilmaa sen näköisenä, että tarjotkaapa nyt joku sitä Sweet Leafia myös Pimeyden Prinssille…)

Kun kirkonkellojen säestämä bändin nimibiisin tuttu tritonusriffi sitten rävähti ilmoille Tony Iommin kitarasta, oli tunnelma niin maaginen, ettei edes hiekkakentän vetisyys ja kuraisuus tuntunut missään. Volyymiä oli sen verran mukavasti ja soundeissa riittävästi puhtautta, että porttien ulkopuolella päivystänyt pieni hihhulipoppookin “Tehkää parannus” -kyltteineen sai varmasti ansaitsemansa osan näistä paheellisista säkeistä.

Avausbiisin maagisuus karisi jonkin verran heti, kun tutussa “aamutakissaan” esiintynyt Ozzy alkoi laulaa. Alussa hän nimittäin kiilasi melko huomattavastikin, mutta onneksi meno parani jo biisin loppua kohden. Avioerohuhujen kohteena oleva Ozzy oli kaiken kaikkiaan suorastaan pirteällä tuulella ja jaksoi yllyttää yleisömerta koko puolitoistatuntisen hyppimään, huutamaan, taputtamaan ja huojumaan kuin seniori-ikäinen aerobicohjaaja konsanaan. Ja mikä tärkeintä, myös Ozzyn lauluääni oli ilkeistä huhuista huolimatta ainakin Helsingin keikalla asiallisen hyvässä kunnossa.

Kuten olettaa sopi, luvassa oli todellinen nostalgiatrippi Black Sabbathin kultavuosiin 1970-luvun alkupuoliskolle. Tästäkin syystä oli todella harmi, ettei rumpupatteriston takana kuultu Bill Wardia vaan Ozzyn soolobändistä tuttua Tommy Clufetosia. Hän ei ollut itse asiassa vielä syntynytkään silloin, kun Helsingissä kuullut biisit levytettiin.

Ei Clufetoskaan missään nimessä huono kannuttaja ole, mutta hänen soittotyylinsä on aika lailla aggressiivisempi kuin Wardilla, jonka soitossa on aimo annos pehmeyttä ja groovea. Lisäksi Clufetosin ylipitkä rumpusoolo oli eläimellisyydestään huolimatta melkoinen tunnelmanlatistaja.

Ihan täysin ilman Bill Wardia Helsingissä ei muuten jääty, sillä tarkkasilmäisimmät saattoivat erottaa Rat Saladin aikana pyörineellä taustavideolla vilahduksen myös Wardista 70-luvun lookissaan. Ja Clufetosin tämänhetkisessä habituksessa on itse asiassa aika paljon samaa kuin 70-luvun Wardissa, jos se vaikka jotakuta lohduttaa…

Entä sitten Sabbath-soundin suurimmat velhot, Tony Iommi ja Geezer Butler? Yksinkertainen vastaus: täyttä rautaa edelleen vuonna 2016. Täytyy todella toivoa, ettei tämä kaksikko ole hylkäämässä instrumenttejaan Sabbathin hautajaisten jälkeenkään, vaan jatkaisi muiden projektien parissa samoin kuin Ozzy on aikeissa. Helsingissä esimerkiksi Into the Void, Hand of Doom ja Dirty Women kuulostivat Iommi–Butler-parivaljakon osalta ällistyttävän hyviltä.

Edellä mainittujen lisäksi illan kohokohtiin lukeutuivat mossaamiseen kuin luotu Children of the Grave sekä aina ajankohtaiset hippiveisut Fairies Wear Boots ja War Pigs.

Kuultiinhan se pakollinen Paradoidkin tietysti, ensimmäisenä ja ainoana encorena. Ozzy oli vähän turhankin innokas palamaan nopeasti lavalle esittämään sitä, sillä bändiä ei tarvinnut huutaa takaisin käytännössä lainkaan. Paranoidissa Ozzyn laulu ei ollut taas ihan parhaimmillaan, mutta sen taisi huomata aika harva, sillä kovin monelle tärkeintä tuntui olevan napata juuri silloin selfie tai video ja näprätä siitä välittömästi Facebook-päivitys.

Black Sabbath, Kaisaniemi, Helsinki, 7.7.2016. Photo: Olli Koikkalainen

Black Sabbathin jäähyväiskeikka ei ehkä ollut ihan 90 euron arvoinen, mutta ilman muuta hieno elämys. Bändi oli vedossa, vettä ei tullut taivaalta tippaakaan, ja bisse- ja vessajonohämminkikin taisi hellittää illan mittaan. Keikka olisi huoletta saanut jatkua vielä ainakin muutaman biisin verran, vaikkei ilta nytkään suorastaan torsoksi jäänyt.

Nyt sitten on vain opeteltava hyväksymään se tosiseikka, että tätä mannaa ei ole enää tarjolla – ellei bändi sitten tee scorpionseja tai judaspriestejä ja jatka kiertämistä lopettamispuheistaan huolimatta. Ainakaan Helsingin keikan perusteella en panisi pahakseni, vaikka näin kävisi.

Black Sabbath Helsingissä 7.7.2016:

1. Black Sabbath
2. Fairies Wear Boots
3. After Forever
4. Into the Void
5. Snowblind
6. War Pigs
7. Behind the Wall of Sleep
8. N.I.B.
9. Hand of Doom
10. Rat Salad (+rumpusoolo)
11. Iron Man
12. Dirty Women
13. Children of the Grave
——————
14. Paranoid

Teksti ja kuvat, Olli Koikkalainen