Black Light Discipline : Against Each Other – Vakuumipakattua hevidiskoa

Raw Entertainment, 2012

Vuonna 2005 perustettu Black Light Discipline Helsinki-Kuopio-akselilta tamppaa nykyaikaista, popahtavaa elektrodiskometallia pyrkimyksenään tanssittaa tummasävyisellä, modernilla hevidiskollaan pitkätukkakansaa niin maan vimmatusti.

Ulkomaan yhtyeistä BLD:een verrattavista yhtyeistä voisi visuaalisia yhdenmukaisuuksia myöten mainita norjalaisen  Deathstarsin ja hieman etäisemmin 2000-luvun elektrometallivaiheen Samaelin Sveitsistä. Kotimaisista yhtyeistä yhdeksi BLD:a lähelle osuvista vertailukohteista osuu Turmion Kätilöt, joskin BLD on näistä kahdesta se siistitympi.

Vuonna 2008 julkaistun debyyttialbuminsa, Empiren jälkeen Saksassa, Venäjällä ja Painin lämppärinä Suomen keikoilla soittaneen yhtyeen vaikutekentästä modernien metallisävyjen takaa kumpuaa selkeästi 80-luvun pop, gootti- ja hard rock sekä 90-luvun vaihtoehtomusiikki. BLD-laulaja Toni Valhan tyylitajuisesta ulosannista kuultaa läpi mm. Sub Urban Triben ja Kyyrian Ville Tuomen ja Billy Idolin äänenkäyttö ja -sävyt, josta mainio esimerkki löytyy Walls Inside Us kappaleesta.

Red Rivers groovaa ja kirnuaa erittäin mehevästi Zakk Wylden Black Label Societyn heviriffiosastolta mausteensa ammentaen. Flies Over the Wreckin modernin kitararouhinnan takaa taas kumpuaa fiiliksiä Waldon limaisesta ysäriteknosta, kuin myös Alice Cooperin Trash-albumin kitkerän viettelevistä kasaritunnelmista. Waiting for the Rain puolestaan rokkaa melankolisessa ja tummanpuhuvassa 69 Eyes-hengessä miljoonaan kertaan käytettyine demppausriffeineen, kosketinosuuksineen ja diskokomppeineen tasaisen kivasti ja keskiraskaasti, mutta muovisesti ja ilman sävellyksellistä syvyyttä tai kestävyyttä.

Serene olisi muuten silkka täytebiisi, mutta sen onnistuneet jousisovitukset onnistuvat repimään kappaleen sen keskivaiheilla hieman mielenkiintoisempaan suuntaan. Kuitenkin kappaleen palautuessa sen loppuajaksi samaan, junnaavaan popedakomppilätkeeseen tasaisesti ja ilmeettömästi jynkyttävien kitararytmitysten ryydittämänä, katoaa biisistä se viimeinenkin teho ja potentiaalinen tarttuvuus.

Sama puuduttavan yhdentekevä tunnelma välittyy valitettavasti myös albumin loppupuolella, alunperin jo vuonna 2010 singlenä julkaistusta Aggressor –kappaleesta. Poikkeuksen levyn keskimääräisestä ja liiankin ennalta-arvattavasta musiikillisesta linjasta tekee Being & Ending, mikä edustaa tyylillisesti brittityylistä goottidiskoa. Siinä kaikki metalliin viittaavat elementit on korvattu tarkoituksessaan onnistuen säksättävillä ja hypnotisoivilla syntetisaattoreilla.

Yhtyeen poppia puolta korostava cover-valinta albumilla on Laura Braniganin hitti Self Control, jolle yhtye onnistuu tekemään varsin siedettävän mutta kappaleen alkuperäistä versiota uskollisesti peesailevan mekaanismetallisen kunnianosoituksen. Tämä huolimatta siitäkin, että BLD:n versio hölkkää klassikon läpi auttamattomasti liian nopeassa tempossa.

Self Control nousee myös tarkoittamatta hittimittariksi koko Against Each Other -albumille. Yksikään yhtyeen oma kappale ei nimittäin yllä albumilla lähellekään Self Controlin sävellyksellistä tasoa. Tämän kaltaisissa tapauksissa viimeistään tuottajan hälyytyskellojen tulisi soida, puhaltaa bändille aikalisä ja harkita cover-ratkaisua uudestaan.

Albumi päättyy popisti koko levyn koukuttavimpaan kappaleeseen, osittain miedosti funkahtavaan Closer to the Suniin, jonka c-osassaValhan ulosannista välittyy Samaelin kitaristi-vokalistiVorphin viljelemää tyyliä muistuttava, matalalta mongertava räppäys, mikä palvelee tätä tarttuvalla kertosäkeellä varustettua kappaletta oikeinkin hyvin.

Against Each Other kuulostaa kokonaisuutena huippuunsa tuotetulta, vaikkakin vanhan liiton hevimiehen korvaan selkeästi ylituotetulta, soundillisesti ja sovituksellisesti sliipatulta sekä todellisiin avuihinsa nähden väkisin turvotetulta teokselta. Metalexpojen lavalla soitettavaksi ja nykyhevidiskoihippoja varten albumi on selkeästi tehtykin, mutta todellisen metallin ja sen alkuvoimaisen tematiikan kanssa Black Light Disciplinella on Against Each Otherin perusteella hyvin vähän tekemistä -ja tuskin sitäkään. Myöskään kappalemateriaalin osalta albumi ei ole niin vahva kuin mitä sen kansainväliselle huipulle tähtäävän bändin kohdalla pitäisi olla.

Potentiaalia, markkinoinnillisia resursseja, visuaalista panostusta ja ammattitaitoa yhtyeen takana ilmiselvästi on. Siltä puuttuu enää tarvittava määrä hyviä ja tarttuvia raskaspop-biisejä, jossa saattaa sinänsä olla ihan riittävästi haastetta yhdelle kansainvälistä menestystä halajavalle yhtyeelle.

2/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista