Black Breath rykäisi raivokkaasti Nosturissa

Black Breath, Flesspress, Lähdön Aika
Nosturi  14.10.2012

Southern Lord on viime vuosina kerännyt rosteriinsa hardcoren ja metallin ristisiitoksesta voimansa ammentavia bändejä kuten Trap Them, The Secret ja Nails, sekä viime sunnuntaina keikalla vierailleen Black Breathin, joka tästä sakista eniten vannoo vielä perinteisen metallin suuntaan, mutta toimittaa herkkunsa hardcoresta tunnetulla raivolla.

Black Breath vieraili ensimmäisen kerran Suomessa Tuskassa 2011. Huonosta soittoajasta huolimatta bändi keräsi mainetta eräänä festareiden parhaista keikoista. Tällä kertaa keikkapäiväksi valikoitui se kaikista huonoin, sunnuntai-ilta Nosturissa. Kaupan päälle legendaarinen Entombed soitti samana viikonloppuna Helsingissä. Osittain näistä syistä johtuen keikalle oli vaeltanut vain reilut sata karvapäätä. Mainittakoon vielä, että poikkeuksellisesti koko alasalissa sai nauttia nesteitä ja ala-ikäiset pakotettiin seuraamaan keikkaa yläparvelta.

Omalta osaltani illan aloitti Fleshpress, joka on epäilemättä yksi kotimaisen sludge-metallin kärkinimistä. Tällä kertaa yhtye soitti vain puolen tunnin setin ja suuri hypnoottinen huuma jäi kokematta. Yleisömäärältään keikka olisikin voinut olla Lepakkomiehessä, jossa bändi tuuletti hurmiollisesti taannoin omalla Fleshpress-festivaalillaan.

Black Breath aloitti tismalleen ajallaan ja piiskasi melko lailla tarkalleen tunnin raivokasta, rosoista ja rujoa thrashin, crustin ja hardcoren yhdistelmää satanillisen sanaston saattelemana. Vähäinen yleisö lämpeni pikkuhiljaa heiluttamaan tukkaa, mutta moshpittiä ei tällä(kään) kertaa saatu aikaiseksi. Kovimmat karkelot näytti olevan yläkerran kymmenhenkisellä teinilaumalla. Tämän bändi huomioi useammalla välispiikillään.

Nosturin veto oli BB:n viimeinen keikka Euroopan-kiertueella ja se oli varmasti bändille pienoinen antikliimaksi Nasum lämmittelykeikkojen jälkeen. Keikan jälkeen väsymys oli selvästi havaittavissa bändin jäsenistä merkkarikioskilla. Väsymys näkyi myös laulajan Neil McAdamsin lavaolemuksesta. Onneksi hänen repivä raspisoundinsa kuulosti silti hyvältä.

Muutoin bändin soitto oli suoraa turpaavetoa. Lyhyitä viritystaukoja lukuunottamatta intensiteetti säilyi koko tunnin katkeamattomana. Suoraviivaisesta materiaalista huolimatta kappaleista erottui livenäkin pienet yksityiskohdat, jotka ovat niiden suola. Lähes täydellinen keikka, mutta lähes huonoimpana mahdollisena ajankohtana. Ensi kerralla tämän bändin keikalta ei kannata jäädä kotiin!

Lopuksi maistiaisena livetaltiointi tämän vuoden Roadburnista:

Mahdollisesti jotain samankaltaista