Biisimaistofiilikset: Tyrantti – Tulipyörä & Maistotuokio #25 – Humalove Winter Moo Milk Stout

 

Huomenta/Päivää/Iltaa, Noisen lukijat.

Syklit, kierrokset, ympyrät – populaarimusiikinkin saralla niissä viihdytään yhä rattoisasti.

Kun rock n’ roll iskettiin Chuck Berryn, Elvarin ja kumppanien voimin valtavirtaan, johtavana yksikköformaattina kauppojen laareissa olivat single-levytykset. Hittiä toisen perään, kiitos. Kahteltiin kun kahteltiin niiden niputtamista pitkäsoitoiksi sitten ajallaan.

Kun The Beatles jysäytti 1960-luvun loppupuolella tiskiin Kersantti Pippurin Yksinäisten Pumppujen Pumpun ja Pink Floydin kaltaiset orkesterit venyttivät sen perään kirjaimellisesti kokonaisvaltaisen konseptin roolia yksittäisillä levyjulkaisuilla, alkoi viimeistään silloin kokopitkä LP olla kuuminta kuumaa.

Nyt kuluvalla vuosikymmenellä suoratoisto-listojen ja muiden digitaalisten formaattien vallattua alaa, on nähdäksemme palattu jälleen pikaruokaisempaan, single-vetoisempaan tuotanto-mielialaan. Tämä pätee entistä näkyvämmin myös audiovisuaalisella puolella. Music TeleVisionista ja kotimaisista primetimessa näytettävistä listaohjelmista on aika jo ajanut ohitse, mutta tietoverkon puolella singlejen tueksi tehdyt musiikkivideot ovat löytäneet Youtubesta ja kaltaisistaan uuden henkireiän. Siinä missä seiskatuumaiset vinyylit tai CD-singlet toimivat aikanaan artistien uuden materiaalin vahvimpina tiedusteluiskuina, ainakin me Brewokratiassa saamme nykyään useimmat ensinäytteet kiinnostavien artistien tuotoksista sosiaalisen median kautta levitettyinä lyriikkavideoina tai vastaavina multimediapaloina.

Näin ollen ajattelimme tehostaa omaakin arviointitahtiamme osoittamalla valoa näihin maistiaispaloihin, mieluusti myös artisteilta, joilla selkeää ja rautaista DIY-henkeä löytyy tekemisestä jo ennen kokopitkien julkaisujen saapumista korviimme.

Tätä edellämainittua ja huhhahhei, paljon muutakin, on löydettävissä uusimaalaisen Tyrantti-kolmikon hevimetalliselta esikois-singleltä:

Tulipyörä kaasuttaa etumatkalle helvetistä poistuneiden lepakoidenkin ylitse ilman pienintäkään häpeähuomiota liikennesääntöjen suuntaan. Kaksipyöräisen tematiikan ja raskaasti britihtävän soundin osalta kuulijan fiilikset saattavat loogisesti ensin suunnata Judas Priestin alkuvuosien suuntaan, mutta meidän mielissämme vahvin yhtäläisyys suuntaa jotenkin toiseen NWOBHM-veteraaniin, Raveniin.

Riffien pumppaus on perin juurin vastustamaton ja kompilla ei hienostella vaan ajetaan. Laulaja-basisti Nahka-Sami sekoittaa jämerästi toteavaa baritonia ja nitrot letkuihin syöksevää falsettoa juuri sopivassa suhteessa. Ehtaa, todella ehtaa. Kitarasoolon tyylikkyydestä erityiset lisäpisteet. Hifimömmömmöm-tason lisäpisteet puolestaan nauhoituksen live-henkisyydestä, ettei soolon taustalla kuulu mitään kerrosteltua komppikitaroiden armeijaa. Kun on kerta trio kyseessä, niin on hyvä kuulostaa kolmen hengen jytkeeltä ja antaa pääasiassa basson pumpata kitaran ottaessa onanointituokionsa. Videon pilottilasi- ja rintakarva-kerroin saavuttaa mainiosti vaatimukset olematta kuitenkaan mauton tunnetulla paulstanley-asteikolla.

Ensivaisto saattaisi vaatia juomapuolelta näin räyhäkkään rytinän kuuntelun kyytipojaksi jotain vahvasti humaloitua tai muuten terävää, mutta nyt on pakko myöntää: voimaan täytyi saada tasapaino. Liian terävyyden lisääminen makuhermojen kautta tämän paahdon kylkeen olisi todennäköisesti käräyttänyt hypotalamuksen ympäriltä turhan monia virtapiirejä, joten etsimme sen sijaan jotain vastavoimaisesti makeaa ja pehmyttä. Totta helvetissä sen silti paahteista ja mustaa piti olla! Onneksemme japanilainen kritiikinvaihtajamme Brewin’ Bomber Lyger oli löytänyt meille kellarin syövereistä juuri sopivaa siemailtavaa Tyrantin säveltaiteen oheen. Näitä molempia haluamme lisää! Mutta annetaan miehen itsensä kertoa siitä nesteytyspuolesta lisää: