Battles ensi kertaa Suomeen

Kitaristi/multi-instrumentalisti Ian Williamsin (mm. Don Caballero) ja rumpali John Stanierin (mm. Helmet, Tomahawk) genrerajoja rikki paukuttava Battles soittaa keväällä ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa. Elektronisesta musiikista, progesta ja vaihtoehtorockista ammentava yhtye esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla maanantaina 11. toukokuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 15. tammikuuta Tiketissä.

Vuosituhannen alussa Yhdysvaltojen itärannikolla alkunsa saanut Battles syntyi vaikuttavien rocktaustojen omaavien musiikin monilahjakkuuksien Williamsin, Stanierin sekä Dave Konopkan ja Tyondai Braxtonin tarpeesta luoda täysin uudenlaista musiikkia. Future funkiksikin nimetystä tuotannostaan tunnetun yhtyeen vuonna 2007 ilmestyneen ylistetyn ”Mirrored”-debyyttialbumin jälkeen Battles on tehnyt yhteistyötä mm. Gary Numanin, Hudson Mohawken ja Matias Aguayon kaltaisten artistien kanssa sekä kerännyt lukuisia Billboard-listasijoituksia ja Pitchfork-mainintoja.

Viime lokakuussa ilmestyneellä kaksikon neljännellä studioalbumilla, parhaaksi Battles-levyksi hehkutetulla ”Juice B Cryptsilla” kuullaan Williamsin ja Stanierin lisäksi mm. Yesin John Andersonia, Liquid Liquidin Sal Principatoa ja Tune-Yardsin Merrill Garbusta.

KEIKKA
Ke 11.5.2020 Helsinki, Tavastia

LIPUT
myyntiin ke 15.1.2020 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 30,50 EUR
– ovelta 32 EUR