Arcade Fire esiintyi epätasaisesti

Arcade Fire, Senaatintori 28.6.2010
Kuvat: Tom Sundberg

Juhannuksen jälkeinen maanantai tuskin kuulostaa houkuttelevalta keikkapäivältä, mutta Senaatintorille se houkutti noin nelisentuhatta indierockin ystävää. Syynä tähän oli Arcade Fire, ja kanadalaisyhtyeen ensimmäinen vierailu Suomessa. Erikoinen, hieman keskustelua herättänyt keikkapaikka selittyi yhtyeen omalla toiveella. Ja kieltämättä jylhän Tuomiokirkon läsnäolo loi tapahtumaan uniikkia juhlan tuntua.

Ja alussa kaikki näytti hyvältä. Monipäinen yhtye nousi lavalle hieman yli yhdeksän ja löi kaasupolkimen saman tien pohjaan. Eräs debyyttilevy Funeralin herkkupaloista, hartaasti paisuteltu Wake Up lupaili sävähdyttävää iltapuhdetta. Neljä päivää aavekaupungiksi muuttuneessa Helsingissä majaillut ryhmä vaikutti olevan iskussa.

arcade-fire-18Siinä missä Funeralia voi pitää merkkiteoksena, jää kakkoslevy Neon Bible ”vain” hyvälle tasolle. Tämän oli myös yhtye itse ymmärtänyt, sillä setin viidestätoista kappaleesta viisi kuuluu debyytille ja kolme jälkimmäiselle. Tämä jättää jäljelle vielä seitsemän biisiä, jotka löytyvät elokuussa julkaistavalta Suburbs-kiekolta.

Ja juuri siinä piili keikan suurin ongelma. Vanhat tutut rallit toimivat kuin häkä, mutta se ei riitä, mikäli lähes puolet ajasta kuluu odottavissa, paikoin jopa vaisuissa tunnelmissa. Ainakaan Helsingin illassa kuullut kappaleet eivät herättäneet suuria odotuksia uutta levyä kohtaan. Suburbsille päätyvät Ready to Start ja Month of May uhkasivat lässäyttää fiiliksen jo alkuunsa, mutta niitä seurannut Neighborhood #1 (Tunnels) korjasi tilanteen.

Sama kaava toistui myöhemminkin. Hurmos ja taantuma vuorottelivat keskenään, kunnes oli aika illan huipennuksen. Uutukaisista poikkeuksellisen terhakkaasti iskenyt Modern Man, sekä vanhat kunnon Funeral-palat Neighborhood #3 (Power Out) ja Rebellion (Lies) nostivat tapahtuman sen ansaitsemalle tasolle, minkä jälkeen yhtye poistui hetkeksi takavasemmalle.

arcade-fire-2bTunnistettavat Interventionin alkutahdit nostattivat illan suurimmat aplodit, eikä pasifistisessa vedossa ollut lainkaan moittimista. Encorea täydennettiin vielä yhdellä uudella kappaleella sekä tutummalla Keep the Car Running -hitillä. Viimeisen soinnun kaikuessa ilmoille päätti yhtyeen laulaja Win Butler sukeltaa yleisöön vastaanottamaan innokkaita halauksia ja selkään taputuksia.

Tämä merkitsi tuskastuttavan epätasaisen, mutta positiivisen puolelle kääntyneen illan päättymistä kenties hieman odotettua aiemmin. Kotimatkalla päähän tulvivat silti ajatukset: millaisen elämyksen konsertti olisi tarjonnut, mikäli se olisi pidetty pari vuotta aiemmin?