Anna Järvinen palaa Suomeen keväällä

Ruotsinsuomalainen laulajatar Anna Järvinen saadaan keväällä keikalle Helsinkiin. Neljättä albumiaan valmisteleva tähti esiintyy Tavastia-klubilla keskiviikkona 25. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle alkaa maanantaina 10. marraskuuta Tiketissä.

Helsingissä vuonna 1970 syntynyt, kuusivuotiaana perheineen Ruotsiin muuttanut Anna Järvinen nousi suosioon kehutulla ”Jag fick feeling” -soolodebyytillään (2007). Tämän jälkeen Järvinen on julkaissut kaksi albumia lisää, ”Man var bland molnen” (2009) ja ”Anna själv tredje” (2011), joista molemmat viihtyivät pitkään sekä Ruotsin että Suomen albumilistoilla. Suomen radioissa Järvisen ääntä on päästy kuulemaan eniten ”Nuori ja kaunis” -hitillä, jonka hän levytti duettona Olavi Uusivirran kanssa vuonna 2011. Anna Järvinen työstää parhaillaan neljättä studiolevyään, joten maaliskuiselta Tavastian-keikalta on lupa odottaa myös uutta biisimateriaalia.

KEIKKA
Ke 25.3.2015 Tavastia, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin ma 10.11.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 22 euroa Tiketin myyntipisteistä