Amerikkalainen Title Fight saapuu ensi kertaa Suomeen

 

titlefightMelodista hardcorea soittava yhdysvaltalaisbändi Title Fight saapuu loppukeväästä ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Pohjois-Amerikassa suurta suosiota nauttiva ja viime aikoina myös Euroopassa noteerattu nelikko nousee Kuudennen Linjan lavalle sunnuntaina 5. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 30. tammikuuta.

Vuonna 2003 perustettu Title Fight yhdistelee soitossaan Have Heartin kaltaista melodista hardcorea, Hot Water Musicin tyylistä punkrockia ja Get Up Kids -henkistä vaihtoehtorockia. Nykyisin SideOneDummy-levymerkille kiinnitetyn yhtyeen uusin pitkäsoitto ”Floral Green” ilmestyi syyskuussa. Uudella levyllään uransa alkuaikojen punkpop-vaikutteet hylännyt kokoonpano soi aikaisempaa raskaampana ja karheampana.

Aikaisemmin yhteiskiertueita esimerkiksi Rise Againstin ja Comeback Kidin kanssa soittanut kokoonpano rundaa parhaillaan ympäri Pohjois-Amerikkaa Quicksandin seurassa.

Illan avaa pop-melodioilla maustettua punkrockia soittava NHL95. Helsinkiläisyhtyeen viimeisin julkaisu on kesällä 2012 ilmestynyt debyyttialbumi ”Songs for the Decline of Me & You”.

KEIKKA
Su 5.5.2013 Helsinki, Kuudes Linja +NHL95

LIPUT
Myyntiin ke 30.1.2013 klo 9.00
alkaen 9,50 EUR, ennakko: Tiketti