Psykedeelisen rockin huippunimi White Hills Suomeen

Psykedeelistä space rockia soittava White Hills saapuu lauantaina 31. maaliskuuta ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yhdysvaltalaisbändin Kuudennella Linjalla järjestettävän konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 11. tammikuuta.

Bändin johtohahmon Dave W.:n sooloprojektista basisti Ego Sensationilla ja vaihtuvilla rumpaleilla trioksi laajentunut White Hills tunnetaan parhaiten pitkistä, raskaista ja psykedeelisistä space rock -teoksistaan. Hawkwindin ja The Stoogesin kaltaisten äänekkäiden pioneeriyhtyeiden ohella newyorkilaisbändin soundissa on kuultavissa samankaltaisuuksia myös esimerkiksi Comets On Firen, Wooden Shjipsin ja Circlen tuotantoihin.

Debyyttialbuminsa ”Abstractions and Mutations” (2007) julkaisun jälkeen yhtyeeltä on ilmestynyt vuosittain lukuisia uusia äänitteitä, ja viime vuoden viidestä White Hills -levytyksestä tuorein on Roadburn-festivaaleilla taltioitu live-levy (kuunneltavissa kokonaisuudessaan allaolevista linkeistä). Maaliskuun 20. päivä White Hillsiltä ilmestyy seuraava pitkäsoitto ”Frying on this Rock”, jonka yhtye äänitti yhteistyössä aikaisemmin muun muassa Sonic Youthin, Brian Enon ja Swansin kanssa työskennelleen Martin Bisin kanssa. Vuonna 2011 julkaistulla albumilla H-p1 bändi teki yhteistyötä ranskalaisen Shazzula Nebulan kanssa. Tuloksena syntyi yksi genrensä parhaista albumeista. Alla näytteeksi singlemittaan puristettu video kappaleesta Paradise.

Lisää White Hills videoita löydät basisti Ego Sensationin vimeo-kanavalta

Illan avaa doomia, sludgea ja stoneria yhdistelevä Demonic Death Judge. Muun muassa Electric Wizardiin verratun suomalaisbändin kehuttu debyyttialbumi ”The Descent” ilmestyi loppuvuodesta 2011.

Kuudennen Linjan ovet avataan klo 19.00 ja konsertti päättyy klo 22.00 mennessä. White Hillsin Euroopan kiertueen yhteistyökumppanina toimii The Quetus -verkkolehti.

KEIKKA
La 31.3.2012 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT:
Myyntiin ke 11.1.2012
15 EUR +toimituskulut
Ennakko: Tiketti

Mahdollisesti jotain samankaltaista