Amerikkalainen folk-artisti Lissie saapuu Suomeen

Yhdeksi amerikkalaisen folk rockin merkittävimmistä uusista äänistä noussut laulaja-lauluntekijä Lissie saapuu Suomeen heinäkuussa. Viime syksynä kehutun ”Back To Forever” -kakkosalbuminsa julkaissut Lissie esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla tiistaina 29. heinäkuuta. Keikan lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä tänään.

Lissien (oikealta nimeltään Elisabeth Corrin Maurus) nousu radioiden soittolistoille ja kansainväliseen menestykseen on samankaltaista americanaa kuin hänen musiikkinsakin. Lissien vahvuuksiin lukeutuu hänen vivahteikkaan lauluäänensä lisäksi lahjakkuus biisinkirjoituksessa. Lissien ääntä ja sielukkaita sävellyksiä on usein verrattu country- ja folk-veteraaneihin kuten Bobby Gentryyn, Edie Brickelliin tai Fleetwood Macin Stevie Nicksiin.

Vuonna 2010 julkaistu ”Catching A Tiger” -debyyttialbumi sai erinomaisen vastaanoton yhdysvaltalaislehdistöltä. Levyltä poimittu single ”When I’m Alone” soi taajaan radioissa mm. Suomessa ja Englannissa. Biisi valittiin myös vuoden kappaleeksi Brittien iTunesin ”Editor’s Choice” -listalla.

Lissien odotettu kakkosalbumi ”Back To Forever” julkaistiin viime syksynä. Levyn ensimmäinen single “Further Away (Romance Police)” valittiin viikon kappaleeksi Englannin kuunnelluimmalla radiokanavalla, BBC Radio 2:lla. Myös levyn ”Sleepwalking”-hitti on saanut paljon radiosoittoa ympäri maailmaa.

KEIKKA
Ti 29.7.2014 Tavastia, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Palvelumaksuineen alkaen 27 euroa Tiketin myyntipisteistä

Mahdollisesti jotain samankaltaista