Alkuperäinen Black Sabbath saapuu Suomeen *PERUTTU*

Katso http://www.noise.fi/black-sabbath-keikka-muuttui-ozzy-friends-keikaksi/

Pitkällisten spekulaatioiden ja huhujen saattelemina Black Sabbathin alkuperäisjäsenet – Ozzy Osbourne (laulu), Tony Iommi (kitara), Geezer Butler (basso) ja Bill Ward (rummut) – ovat koonneet uudestaan rivinsä ja tekevät pitkään odotetun paluun. Bändi suuntaa levytysstudioon tekemään ensimmäistä uutta studiolevyään 33 vuoteen ja lähtee keväällä myös massiiviselle maailmankiertueelle. Yhdeksi kiertueen etapeista on vahvistunut Helsingin Hartwall Areena, jossa konsertti toteutuu keskiviikkona 23. toukokuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy torstaina 24. marraskuuta Lippupisteessä.

Osbourne, Iommi, Butler ja Ward julkistivat paluusuunnitelmansa viime perjantaina Los Angelesissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, jonka juonsi arvostettu spoken word -artisti ja muusikko Henry Rollins. Tilaisuus pidettiin legendaarisessa Whisky A Go-Go -klubissa, jossa bändi heitti ensimmäisen Losin keikkansa tasan 41 vuotta aikaisemmin.

Video tilaisuudesta.

Black Sabbath on myynyt yli 70 miljoonaa levyä ja voittanut lukuisia Grammy-palkintoja. Nyt bändi on tehnyt uuden levytyssopimuksen ja työstää uutta levyään, joka julkaistaan syksyllä 2012. Tuleva levy on kokoonpanon yhdeksäs studioalbumi yhdessä ja heidän ensimmäisensä sitten ”Never Say Die!” -albumin vuodelta 1978.

Tässä vielä maistiaisena levyn nimiraita tuolta toistaiseksi viimeisimmältä tuotokselta.

KONSERTTI
Ke 23.5.2012 Helsinki, Hartwall Areena
Ovet klo 18.30

LIPUT
Myyntiin to 24.11.2011 klo 9:00
79 / 75 euroa + mahd. toimituskulut Lippupisteen myyntipisteissä