14 vuotta sitten – Marilyn Manson käväisi uransa huipulla mekaanisten eläimien kanssa

Marilyn Manson oli vuonna 1996 noussut Amerikan “pahaksi pojaksi” Antichrist Superstar -levyn visuaalisen ja lyyrisen annin ansiosta. Ei Manson tosin mitään maailmaa mullistavaa tai uutta ollut tehnyt Antichristin aikaan. Kovin helposti hän itseasiassa tuntui saavan huomiota hieman valtavirrasta poikkeavalla tyylillään – David Bowie teki saman aikanaan Ziggy Stardustina ja nykypäivänä Lady Gaga käyttää täysin samaa metodia. Marilyn Manson on kuitenkin vain alter ego Brian Hugh Warnerille, samalla tavalla kuin Ziggy oli David Robert Jonesille ja Lady Gaga Stefani Joanne Angelina Germanottalle. Tämän luodun hahmon kautta taiteilijat sitten vievät yleisönsä uusiin maailmoihin.

Itsekin tuli aikanaan Mansoniin tutustuttua Antichrist Superstarin aikaan, olihan se maailmanlaajuinen menestys, joka on on myynyt tähän päivään mennessä jo yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Jonkinlaiset odotukset Mansonin kolmatta albumia kohtaan oli siis olemassa. Heti kun ensimmäiset kuvat The Dope Show -videosta iskivät tajuntaan, olin myyty. Vahvasti viihdeteollisuutta kritisoivassa biisissä levyn kansistakin tuttu androgyyni Manson on hyvin ironisessa ja hämmennystä aiheuttavassa videossa uransa huipulla. Jotenkin tässä biisissä ja videossa konkretisoituu ja tiivistyy kaikki se, mikä Mansonissa on ollut aikanaan kiinnostavaa. Tähän asti mies kehittyi, mutta on ikävä kyllä sen jälkeen alkanut toistaa itseään aivan liikaa.

Mechanical Animalsin tunnelma edeltäjiinsä ja myös seuraajiinsa verrattuna on huomattavasti kevyempi. Juuri tuo säröjen vähentäminen tekee tästä levystä mielenkiintoisen. Jos Mansonia pitää levyhyllystä kaivaa, niin tämä levy tarjoaa kaikista parhaan kattauksen siitä, mitä mies osaa. Biisit eivät ole kliseisiä toisintoja edellisen levyn hiteistä, vaan tällä levyllä on uskallettu vielä kokeilla ja tehdä oikeasti uutta.

Varmasti monelle Antichrist-fanille tämä levy on pyllistys popteollisuudelle, mutta mielestäni Mechanival Animals on Mansonin uran suurin riski ja eräänlainen hyökkäys tuota kyseistä teollisuutta kohtaan. Manson pääsi edellisellä levyllään maistamaan menestyshunajaa ja tällä levyllä turhautumia ja kokemuksia puretaan erittäin onnistuneesti käyttämällä teollisuushaaran omia aseita. Tottakai Manson tunnustaa oman heikkoutensakin esimerkiksi I Don’t Like the Drugs (But the Drugs Like Me) -biisissä. Hieno video muuten tässäkin.

Mechanical Animals merkitsi ainakin minulle Marilyn Mansonin uran huippua. Toki Antichrist–Animals–Holy Wood-trilogian viimeinen osa vielä viimeisteli hänen tekemisensä, mutta tällä levyllä kaikki palaset saatiin kasaan täydellisesti. Uskallusta ja ideoita löytyi vielä laatikon pohjalta riittävästi kiinnostavan kokonaisuuden aikaansaamiseksi, eikä tässä turvauduttu omien ideoiden kierrättämiseen. Hieman yllättäen levy on myös Mansonin uran myydyin albumi, maailmanlaajuisesti käsittämättömät 15 miljoonaa. Ihan verrokkina tälle voisi mainita, että Lady Gagan debyytti on myynyt saman verran.