11 vuotta sitten – Muse sylki vastatuuleen ja nappasi platinaa

Reading & Leeds -festivaali 28. elokuuta 2011. Muse soittaa pääesiintyjänä synkkää ja kovaa alternativerokkia ja yleisö on pähkinöinä. Eikö kuulosta Muselta? Kyse oli yhtyeen kakkosalbumi Origin of Symmetryn 10-juhlavuodesta, jonka kunniaksi albumi kuultiin alusta loppuun. Samalla kyse oli myös jäähyväisistä, sillä yhtye suunnitteli vähentävänsä vanhempien kappaleiden soittamista tulevaisuudessa. Vanha antoi tilaa uudelle, kitara keytarille.

Origin of Symmetryn juhlistaminen oli paikallaan. Albumi ei ainoastaan breikannut Musea – myyden platinaa Isossa-Britanniassa – se myös näytti, että Muse ei ole aivan tavallinen Radioheadin vanavedessä syntynyt brittibändi. Häpeilemättömän ylitseampuvaa, kovaäänistä ja omalaatuista, albumi sai arvosteluita tähtiskaalan molemmista päistä, joista ainakin Jarkko Fräntilän yhden tähden arvostelu oli vähintäänkin viihdyttävä (6-7/2001 Soundi). USA sai odottaa Musea vuoden 2004 Absolutioniin asti, koska sikäläinen levy-yhtiö vaati falsetto-osuuksien karsimista, jonka johdosta Origin of Symmetryä ei julkaistu kuin vasta vuosia myöhemmin.

Muse circa 2001

Retrospektiivistä tarkastellen Origin of Symmetry on epätasainen teos. Toteutus ja tuotanto osuu enemmän tai vähemmän nappiin kappaleesta riippuen. Soundit ovat niin ja näin: basso kuulostaa välillä mahtavalta, välillä säälittävältä pörinältä. Matthew Bellamyn laulu poukkoilee sinne sun tänne. Kappaleista löytyy mahtavan kuuloisia erikoisuuksia kuten luuperkussiot, urut ja erinäköisiä efektejä, mutta Muselle turhankin tutut arpeggiotaustat ovat myöskin mukana. Vaihtelevasti toteutetun levyn alla puhkuu kuitenkin nuori ja idearikas bändi, joka tajuaa, mistä rockissa on kyse. Tuolloin varsin ihailtava taito, olihan nu-metal päivän sana.

Täydellisestä klassikkolevystä ei Origin of Symmetryn kohdalla ole kyse, mutta jotain kihelmöivää siinä silti on. Kappaleet ovat pääosin suoraviivaisia, mutta niissä on aina jotakin omintakeista. Monesti tämä jokin on pianon käyttö. Esimerkiksi Space Dementia onnistuu olemaan painostava ja suorastaan kova ilman sähkökitaraa, Citizen Erasedin asettaessa soittimet vastakohdiksi. New Bornissa juuri piano on se väline, joka pohjustaa tien yhdelle 2000-luvun kovimmista kitarariffeistä.


New Born ja sen vähintäänkin hämmentävä musiikkivideo

Suhteutettuna Musen koko diskografiaan Origin of Symmetry on rock. Ainoastaan ikivihreä Feeling Good -laina poikkeaa popimmalle puolelle. Yhtyeen myöhemmällä tuotannolla rock on muuttunut entistä kepeämmäksi ja se pieni vaaran tunne, joka yhtyeeseen sisältyi, on kadonnut. Bändi on toki tehnyt erinomaisia kappaleita, kuten Knights of Cydonia, mutta enää ei ole kuviteltavissakaan, että Matthew Bellamy sylkisi yleisöön ja pistäisi kitaransa paskaksi setin päätteeksi. Ehkäpä luonnollista aikuistumista, mutta myös sitä, mikä tekee Origin of Symmetrystä ja sen aikaisesta Musesta tutustumisen arvoisen.


Hyper Music & Agitated Hullabaloo-DVD:ltä, 2002.

Mahdollisesti jotain samankaltaista